Professori Juhani Palojärvi

Vapaan markkinatalouden harhasta ryöstötalouteen

Vapaat markkinat on nähty Marxilaisen talousteorian mukaan kapitalismin keskeisenä ilmenemismuotona. Vapaita markkinoita ei kuitenkaan ole olemassa edes USA:ssa, kuten suomalaiset vasemmistolehdet ja TV-uutiset antavat ymmärtää. Jopa Karl Marx myöntää, että kapitalismi on edistyksellinen ja välttämätön yhteiskunnallinen kehitysvaihe, joka hänen näkemyksensä mukaan johtaa lopulta sosialismiin. Tästä asiassa olen eri mieltä, ja siksi olen nuorille yliopisto- ja amk-opiskelijoille luennoidessani (vuodesta 2000) kehottanut heitä kehittämään paremman talousmallin koska kapitalismi ei toimi. Kommunismi ja sosialismi eivät ole toimineet, koska ihmiset eivät käyttäydy niiden teorioiden mukaan. Kapitalismin perimmäinen ongelma on taas vallan keskittyminen harvojen käsiin, mikä johtaa äärettömään ahneuteen. Toinen kapitalismin ongelma on jatkuvan kasvun vaatimus, jota pidetään talouden kehittymisen ja tasapainossa pysymisen edellytyksenä. Jokainen meistä sisimmässään ymmärtää, että jatkuva kasvu ei ole mahdollista tulevaisuudessa. Mistä tulee kaikki tarvittavat raaka-aineet, jos jokainen intialainen, kiinalainen, afrikkalainen tai muu maailma saavuttaisi saman elintason kuin nyt on länsimaissa? Kapitalismiin liittyy paljon erilaisia harhoja, joita käsittelen seuraavaksi.

Vapaiden markkinoiden harha

Meille kerrotaan, että markkinoiden pitää olla vapaat. Jos ihmiset eivät voi tehdä toimia, jotka he havaitsevat kaikkein tuottavimmiksi, he menettävät mielenkiintonsa investoida ja innovoida. Vapaiden markkinoiden visionääri Milton Friedman kertoi jo kauan sitten, että ”ihmisille täytyy antaa vapaus valita”.  Tällöin yhteiskunnan voimavarat saadaan parhaiten käyttöön, ja ne hyödyntävät kaikkia.

Se, mitä meille ei kerrota on, että vapaita markkinoita ei ole olemassa. Kaikilla markkinoilla on lakeja ja esteitä, jotka rajoittavat markkinoiden toimintaa. Kun eri maiden hallitukset sekaantuvat ja sanelevat mitä markkinoijat voivat tai eivät voi tehdä, on kyseessä toiminnan rajoittaminen. Vapaat markkinat ovat poliittinen määritelmä ja siksi vapaiden markkinoiden taloustieteilijät yrittävät suojella markkinoita hallituksilta. Hallitukset ovat aina mukana markkinoilla ja vapaiden markkinoiden kannattajat ovat yhtä lailla poliittisesti motivoituneita kuin kaikki muutkin.

Hallitukset pyrkivät rajoittamaan vapaiden markkinoiden toimintaa monelle tavalla. Näistä voisi mainita:

* lapsityövoiman käyttö
* ympäristönsuojelulait

* energian tuhlaus

* luvanvaraiset ammatit
* Suomen koulutusmonopoli

* ammattiyhdistysliikkeet

* maatalouspolitiikka

Ihmiset näkevät sääntelyn kielteisenä silloin, kun he eivät hyväksy moraalisia arvoja, joihin sääntelyt perustuvat. Me myös totumme säännöstelyyn ja rajoitteisiin niin, että lopulta pidämme niitä moraalisesti oikeina. Hyvä esimerkki on, että me hyväksymme länsimaissa ehdoitta sen, että lapsityövoiman käyttö ei ole sallittua, tai että kartellit ovat lainvastaisia ja loukkaavat raaka-aineiden tuottajien ja kuluttajien oikeuksia. Myös USA:ssa rajoitetaan laeilla suuryritysten toimintaa ja monopoliyritysten syntymistä, eikä sielläkään esiinny vapaita markkinoita.

Työvoiman pitäisi olla vapaa

Vuonna 1819 Britannian parlamentti sääti uuden lain, jolla alettiin säännöstellä lapsityövoiman käyttöä puuvillatehtaissa, joissa työ oli erittäin vaarallista. Laki koski vain alle 9-vuotiaita lapsia. Vanhempien lasten (iältään 10–16 vuotta) sallittiin silti työskentelevän lyhennettyä työpäivää eli vain 12 tunti päivässä. Vapaiden markkinoiden kannattajat kokivat lain vievän perustan vapaalta sopimuksien solmimiselta ja tuhoavan vapaiden markkinoiden perustan. Suomessa ja monissa muissa maissa valtio estää halvan työvoiman käytön estämällä Viisumien saannin, mikä estää vapaan kilpailun työvoiman osalta.  Samaan pyrkivät myös ammattiliitot.

Palkkatason osalta voidaan todeta, että esimerkiksi Kiinalla ei ole varaa Suomen palkkatasoon. Se voi tietysti parantaa palkkoja ja työoloja Kiinassa, mutta kukaan vapaan markkinatalouden taloustieteilijä ei voi kertoa meille, mikä on ”oikea palkkataso” ja mitkä oikeat työolosuhteet, joihin siellä on päästävä. 

Yrityksiä tulee johtaa omistajien arvon nostamiseksi

Vapaan markkinatalouden ekonomistien mukaan koska osakkeenomistajat omistavat yhtiöt, niitä tulisi johtaa heidän intressiensä mukaisesti. Se ei ole yksinomaan moraalinen argumentti, koska osakkeenomistajat eivät saa kiinteitä tuloja yrityksistä. Lisäksi heidän tulonsa riippuu yrityksen menestymisestä. Konkurssitapauksissa osakkeenomistajat voivat menettää kaikki yritykseen sijoittamansa varat ja jos jotakin jää jäljelle pankit pitävät huolen siitä, että omaisuudet siirretään pilkkahinnalla jollekin heidän ”hyvälle asiakkaalleen”. Lopuista pesän varoista pitävät huolen pesänhoitajat korkeine palkkioineen.  

Osakkeenomistajat voivat olla yrityksen omistajia, mutta he voivat helposti siirtää osakkeensa jollekin toiselle Pörssien välityksellä. Tästä syystä toisilla korporaatio-osakkeenomistajilla ei ole mielenkiintoa yhtiön pitkän tähtäimen menestykseen ja jatkuviin osinkotuloihin. Sama ajatusmalli on myös palkatuilla yritysjohtajilla, jotka elävät kvartaalitaloutta ja ovat kiinnostuneita lyhyen tähtäimen menestyksestä ja siitä maksettavista bonuksista. Tämä johtaa väistämättä siihen, että yrityksiä ei kehitetä pitkällä tähtäimellä, kuten GM:n konkurssi vuonna 2009 osoitti.

Kapitalismin kehittyminen omistajajohtajuudesta ammattijohtajuuteen

Kapitalismi lähti kehittymään väärään suuntaan, kun USA:ssa säädettiin osakeyhtiölaki. Sen säätämisen myötä yrittäjät voivat rajata riskinsä tietylle ja haluamalleen tasolle. Ennen tätä liikemiehen oli riskeerattava kaikki omaisuutensa lähtiessään yrittämään. Tämä henkilökohtainen vastuu esti liikemiehiä ottamasta ylisuuria riskejä tai investoimaan riskialttiisti, kuten palkkajohtajat tekevät, koska heillä ei ole mitään menetettävää. Kapitalismin syntyaikoina yrittäjät itse johtivat yrityksiään. Taloustieteiden isä, Adam Smith, näki jo varhain ongelmana sen, että toimitusjohtajat tuskin ovat yhtä huolestuneita muiden sijoituksista kuin omista sijoituksistaan, tuloistaan ja bonuksistaan.

Mielenkiintoista on, että kapitalismin arkkivihollinen, Karl Marx, oli ensimmäisiä henkilöitä, jotka tunnistivat osakeyhtiön valtavat mahdollisuudet kapitalismissa, toisin kuin useat nykyaikaisista vapaiden markkinoiden puolestapuhujista (Adam Smit ennen heitä), jotka olivat osakeyhtiömuotoista yrittäjyyttä vastaan. Marx ymmärsi, kuinka osakeyhtiömallin rajoitettu vastuu mahdollisti suurten pääomien saannin myös riskialttiissa riskisijoituksissa. Mutta hän tulkitsi virheellisesti sen, että osakeyhtiöt olisivat sosialismin lähtökohta, koska ne erottivat omistajuuden johtajuudesta. Se tekisi mahdolliseksi eliminoida kapitalistit menettämättä heidän keräämäänsä varallisuutta.

Osakeyhtiömuotoisen yrittäjyyden sallimisen jälkeen kaikki alkoi muuttua USA:ssa. Vuonna 1980 keksittiin ajatus ”osakkeenomistajien arvon maksimoinnista”. Siitä muodostui nopeasti ajan henki, josta alkoi korporaatioiden ja ammattijohtajien aikakausi. Ajatusta puolsivat luonnollisesti osakkeenomistajat, mutta myös ammattijohtajat, joista kuuluisin oli General Electricin halliuksen puheenjohtaja Jack Welch. Hän piti kuuluisan puheensa vuonna 1981 ja lanseerasi termin ”osakkeenomistajan arvo”. Tosin Kanadassa syntynyt amerikkalainen ekonomisti John Kenneth Galbraith, ennusti jo 1950-luvulla, että ammattijohtajien tulo suuriin yrityksiin oli vääjäämätön tosiasia. Ammattijohtajien vallan tasoittamiseksi tarvittaisiin kasvavaa valtiollista sääntelyä ja lisääntyviä (ammatti)liittojen voimia.

Osakeyhtiöiden tulon jälkeen omistajuus ja johtajuus siis irtaantuivat toisistaan. Ammattijohtajat tulivat omistajajohtajien tilalle. Ammattijohtajuus sai nostetta sen takia, että osinkotulojen osuudet olivat alkaneet alentua vuodesta 1960 lähtien kansallisista kokonaistuloista. Vuoden 1985 tienoilla osinkotulojen määrät alkoivat kasvaa ja osakkeenomistajien edut siten nousivat.  Jaetut osingot per osake olivat 35–45 prosenttia vuosien 1950 -1970 välillä. Osingot lähtivät nousuun 1970-luvun loppupuolella ja olivat suunnilleen 60 prosenttia per osake. Johtajat näkivät bonuksiensa (ylimääräisten palkkioiden) nousevan pilviin. Samaan aikaan osakkeenomistajat lopettivat pilviä hipovien palkkioiden kyseenalaistamisen, koska heidänkin osakkeillensa oli tullut huomattavasti lisäarvoa. Pian ylimääräiset palkkiot otettiin käyttöön myös Englannissa, josta ne levisivät muualle Eurooppaan ja tietysti myös Suomeen.

Miten tällaiseen tilanteeseen sitten ajauduttiin? Tämä jättisuurten, ylimääräisten palkkioiden ja bonusten jakaminen sekä yhteistyö ammattijohtajien ja osakkeenomistajien kesken aiheutti sen, että muiden panosten haltijoiden (esimiehet ja työntekijät) edut kuristettiin ammattijohtajien toimesta äärimmilleen. Näin ylimääräisten bonuksien jako tuli mahdolliseksi ja toimi erinomaisesti, koska ammattijohtajat ovat ristiin toisten yritysten hallituksissa ja hyväksyvät kohtuuttomat bonukset toinen toisilleen. Tätä kierrettä ei voi helposti katkaista, koska myös pörssiyritykset omistavat toisiaan ristiin. Yhtiökokouksissa vakuutusyhtiöiden ja pörssiyhtiöiden johtajat käyttävät sellaista äänivaltaa, että pienosakkaat jäävät aina häviölle kaikissa äänestyksissä. Kun ylimääräisiä bonuksia jaetaan, ovat sen maksumiehinä kaikki suuryhtiöt ja pienosakkaat, vaikka he eivät haluaisikaan jakaa bonuksia.  Tästä on jo kaukana osakkeenomistajien arvon lisääminen. Tämä ajatusmalli tuli hyvin esille TV1:n A-studiossa Ben Zyskowiczin puheenvuoroissa vuonna 2012.

Tämä välitön tulojen jakaminen liiallisina bonuksina on vakava asia. Se on johtanut moniin vakaviin seuraamuksiin niin USA:ssa kuin meilläkin; investointien osuus per osake on pudonnut USA:ssa 20.5 prosentista 18.7 prosenttiin (1990–2009). Tämä olisi voinut olla hyväksyttävissä, mikäli pääomia olisi pystytty käyttämään tehokkaammin hyväksi, mutta niin ei ole tapahtunut. Pääluvun mukainen tulo USA:ssa laski 2.6 prosentista (vuonna 1960) 1.6 prosenttiin (vuosina 1990–2009), mikä oli osakkeenomistajakapitalistien kukoistuskausi. Sama kehityssuunta tapahtui myös Englannissa, kun tulojen kasvuluku putosi 2.4 prosentista (1960–1970) 1.7 prosenttiin (1990-2009).

Yritysten johtaminen osakkeenomistajien arvoon perustuvan strategian mukaan ei ole täten ollut osakkeenomistajille edullista pitkällä aikajaksolla. Se on ollut hyvä vain ammattijohtajille, koska he ovat nostaneet valtavat tulot erilaisina bonuksina. Hyvä esimerkki ammattijohtajien tekemistä virheistä on General Motorsin tapaus. Kun johtajat halusivat muhkeita bonuksia, johti se investointien laiminlyömiseen ja siksi kilpailuedun menettämisen seurauksena yhtiö meni konkurssiin vuonna 2009. Kun uusi GM aloitti toimintansa uudistetuilla tuotantolaitoksilla, se palasi maailman suurimmaksi autonvalmistajaksi jälleen vuonna 2011.

Vallan ristikkäiskäyttö

Suurissa osakeyhtiöissä valta on keskittynyt hallituksen puheenjohtajalle ja toimitusjohtajalle. Kun isot osakeyhtiöt omistavat toisiaan ristiin, niin yhtiökokouksissa äänestykset voitetaan aina näiden suuryhtiöiden äänillä. Pienet osakkeenomistajat ovat vain pelinappuloita, eivätkä voi saada muutosta aikaan. Tämä epäterve kehitys sotii moraalia ja etiikkaa vastaan. Pieni piiri ihmisiä jakaa osakeyhtiöiden, eli osakkeenomistajien varallisuuden haluamallaan tavalla, ylisuurina bonuksia ammattijohtajilleen ja hallituksien jäsenille ja tilintarkastajille, jotka ummistavat silmänsä, eivätkä puutu epäkohtiin. Viimeinen esimerkki on Finnair, jossa ihmisiä irtisanottiin ja samaan aikaan ammattijohtajille maksettiin muhkeita bonuksia.

Kukaan suuryhtiöiden johtajista ei ole korvaamaton sen paremmin USA:ssa kuin Suomessakaan. Hyvä esimerkki ammattijohtajan korvattavuudesta oli Lee Iacocca, joka tuli pelastamaan Chryslerin konkurssilta 1980-luvulla. Karismaattisena johtajana hän sai yhtiön nousemaan, mutta oli myös tuhota sen myöhemmin, koska hän ei ollut hyvä johtaja uudessa tilanteessa. Mielestäni Nokian toimitusjohtajat Ollila ja Kallasvuo tekivät suuria strategisia virheitä, ja ajoivat yhtiön ahdinkoon, mutta siitä huolimatta he saivat kymmeniä miljoonia bonuksina, jotka katettiin muiden osakkeenomistajien varoilla. Räikeitä tapauksia ovat myös Soneran tekemät umts-kaupat. Kauppojen seurauksena menetettiin 4,3 miljardia euroa, mutta kukaan johtajista tai hallituksen jäsenistä ei joutunut vastuuseen.  Sama on tilanne Fortumin-Uniper kaupoissa, joissa tappiota tulle 6,5 miljardin euron luokkaa.

 Kukaan johtajista tai hallituksen jäsenistä ei ole vielä joutunut vastuuseen näistä valtavista menetyksistä. Päinvastoin osallisille maksettiin poskettomat bonukset älyttömän suurien riskien ottamisesta kauppojen toteuttamisen yhteydessä.  Mutta kuten TV1:n A-studiossa Heikki Helaniemi v.2012 vakuutti, että bonuksina jaetut osakkeet eivät ole pois muilta osakkeenomistajilta, kuvastaa hyvin sitä ryöstötalouden henkeä, jossa suuryritysten johtajat ja hallitusten jäsenet elävät. Konsulttiyritykset loivat bonuksien jakomalleja toimitusjohtajien toimeksiannoista kovia palkkioita vastaan, jolloin kaikki osalliset voittivat. Helaniemen väite, että bonuksina jaetut osakkeet eivät ole keneltäkään pois, ovat perättömiä väitteitä, koska samanarvoista yhtiötä omistaa vain useampi osakkeenomistaja, jolloin arvo per osake alenee.

Isojen yritysten toimitusjohtajat ja hallitukset ovat vailla mitään häpyä jakaessaan bonuksia kavereilleen ja samalla itselleen. Myöskään tilintarkastajat eivät koskaan puutu tällaisiin asioihin, kunhan palkkiot vain juoksevat. Tähän on saatava muutos siten, että ristikkäiset hallituspaikat kielletään, jos ei muuten, niin säätämällä rajoittavia lakeja. Hallitusten jäsenten valinnassa on kiinnitettävä huomiota heidän koulutukseensa ja kokemukseensa. Ei riitä, että he ovat myötämielisiä kavereita. Tosin ymmärrykseni mukaan hallitukset ja toimitusjohtajat saisi vastuuseen viemällä asioita oikeuteen. Kysymys kuuluu: ovatko nämä elimet toimineet yhtiön etujen mukaisesti? Jos eivät ole, he ovat menetelleet osakeyhtiölain vastaisesti ja ovat täten korvausvelvollisia vahingoista, joita yhtiöt ja sen osakkaat ovat kärsineet. Yleisen syyttäjän tulisi tutkia tällaiset asiat ja viedä ne oikeuteen, koska pienosakkaat eivät sitä uskalla tehdä suurten oikeudenkäyntiskustannuksien takia.

Hyvä keino olisi muuttaa osakeyhtiölakia, eli palata entistä enemmän yrittäjävetoiseen yrittämiseen. Muuttamalla radikaalisti yritysten johtamisjärjestelmiä olisi hyvä keino saada parempia tuloksia aikaiseksi. Tehdessäni Marylandin yliopistossa USA:ssa tohtoriopintoja tutustuin professori Henry P. Sims Jr:n, joka on kehitellyt yhdessä professori Charles C. Manz:n kanssa kehitellyt Business Without Bosses (Bisness ilman pomoja) -johtamismallia, jossa itsejohtavat tiimit rakentavat tehokkaita yrityksiä. Uusi johtajuusnäkökulma osoittaa, että ajatus kaikkivoivasta pomosta on mennyt dinosauruksen tapaan. Teos esittelee tien uuteen johtamismuotoon ja osoittaa, että johtajat, eivät pomot, antavat tiimille mahdollisuuden hallita itseään tuottavuuden ja laadun saavuttamiseksi. Tässä johtamis-mallissa ei ole samanlaisia motivaatio-ongelmia kuin ammattijohtajien johtamissa yrityksissä.

Vallan keskittyminen ja omaneduntavoittelu ovat nykyisen vääristyneen kapitalismin heikkouksia. On turhaa maksaa ammattijohtajille jättisuuria palkkioita ja bonuksia, koska kenenkään työ ei ole niiden arvoista. Jokainen ammattijohtaja voidaan korvata halvemmalla johtajalla. Tämä nostaisi rivityöntekijöiden työmotivaatiota ja moraalia oleellisesti, vaikka Veli Sundbackin mukaan bonuksilla ei ole kielteisiä vaikutuksia työntekijöiden työmotivaatioon. Itse olen täysin eri mieltä. Sitoutumista ei tapahtunut jättisuuria bonuksia saaneiden johtajien osalta, koske osa heistä irtisanoutui heti karenssiajan päättymisen jälkeen (Finnair). Ongelma saadaan korjattua kilpailuttamalla toimitusjohtajien paikat. Kun yritys tarvitsee uuden toimitusjohtajan, on työpaikka kilpailutettava vapaan markkina-talouden periaatteiden mukaan. Paikan saa se, jonka koulutus ja työkokemus ovat parhaat ja palkka kohtuullisin koulutukseen ja työkokemukseen nähden. Nythän toimitusjohtajiksi valitaan usein väärän koulutustaustan omaavia henkilöitä, kuten Lundmark, joka on tietotekniikan diplomi-insinööri.  Tämä kuvastaa sitä, että koulutusta ei arvosteta riittävästi.

 Stora Enson, UPM:n ja Metsäliiton toimitusjohtajat olisi mielestäni pitänyt erottaa välittömästi, kun yhtiöt jäivät kiinni kartellisopimuksista. Kartellisopimus ei varmasti ollut osakkeenomistajain edun mukaista. Se oli edullista vain heidän bonuksiensa kannalta katsottuna. Lainvastaisesta menettelystä huolimatta johtajille on maksettu mahtavia bonuksia ”hyvin tehdystä työstä”!  Kun ajattelee näiden akateemisten ammattijohtajien mielestäni moraalitonta käyttäytymistä, alkaa tajuta miksi aikoinaan sekä Neuvostoliitossa että Kiinassa hyvin koulutettuja akateemisia ihmisiä eliminoitiin tai passitettiin syrjäseuduille pakkotyöhön. Se saattaa olla jossakin vaiheessa tosiasia myös länsimaissa, ellei ammattijohtajien-, hallitusten- ja hallintoneuvostojen harjoittamaa ryöstötaloutta saada kuriin. Ne saadaan kuriin vain viemällä valtavat menetykset oikeuksien ratkaistaviksi.

Fortum on suomalainen energiayhtiö, josta Suomen valtio omistaa 51,2 prosenttia. Yhtiö on perinteisesti keskittynyt vesivoimaan, ja sen ydinliiketoimintaa on sähkön ja lämmön tuotanto. Energiayhtiö Fortumin ”kohtalokas päätös ostaa saksalainen Uniper oli ennakoitavissa oleva taloudellinen katastrofi, joka maksoi suomalaisille veronmaksajille miljardeja euroja ja ne olisi voitu välttää harkitsevammalla johtamisella”.  Fortumin entinen toimitusjohtaja Pekka Lundmark ja nykyinen toimitusjohtaja Markus Rauramo ovat tienanneet Uniper-valtauksen jälkeen miljoonien ansiot. Johtajia on myös palkittu Uniperiin liittyvillä kriteereillä. Eli lähes 30 miljoonan euron vahinkojen tekemisestä heille maksettiin palkkioita noin 8 milj. euroa. Kun kyseessä ovat tulospalkkiot, pitäisi ne periä takaisin, koska tulosta ei syntynyt vaan valtavat tappiot. Voi vain kysyä mitä Nokialle tapahtuu tulevaisuudessa Lundmarkin johtamana?

Juhani Palojärvi
HTT,  PhD & DBA
professor
Firelake University Finland

Lähteet

Chang, Ha-Joon, 2010, 23 things they don’t tell you about capitalism. Penguin Books Ltd, New Delhi

Galbraith, John Kenneth, 1983, The Anatomy of Power, Houghton Mifflin, Boston, USA

Lazonic, W., and O’Sullivan, M., 2000, Maximizing shareholder’s value: A new ideology for corporate governance, Economy and Society, Business Week, New York

Lindström, Kim ja Lindström, Tom, 2011, Onnistu osakemarkkinoilla, Talentum, Helsinki

Marx, Karl, Pääoma, 1974 Kansantaloustieteen arvostelua. Valmistanut painoon Friedrich Engels. Suomennos O. V. Louhivuori, T. Lehén, M. Ryömä. Edistys, Moskova.

Manz, Charles C. and Sims Jr. Henry P. 1993, Business Without Bosses. How self-Managing Teams Are Building High-Performing Companies, John Wiley & Sons, New York.

Rosenberg, N. and Birdzell L., 1986, How the West Grew Rich, Tauris & Co., London

Smith, A, 1976, An Inquiry into the Nature and Causes of the Wealth Nations, Clarendon Press, Oxford